liiketoiminnan arviointi

Yrityksen menestymismahdollisuuksien arviointi edellyttää liiketoimintasuunnitelman kriittistä tarkastelua kokonaisuutena. Yritystoimintaan vaikuttavat erilaiset yrityksen sisäiset ja ulkopuolelta vaikuttavat tekijät.

Yrityksen sisäiset tekijät 

Yrityksen sisäiset tekijät koostuvat sen omista vahvuuksista ja heikkouksista.

Vahvuudet ovat niitä asioita, joissa yritys tai yrittäjä on hyvä ja jotka auttavat yritystä menestymään. Näitä voivat olla esimerkiksi yrittäjän ammattitaito ja kokemus, tilat ja työvälineet, ainutlaatuinen tuote tai palvelu, yrittäjän henkilökohtaiset verkostot ja hyvät suhteet tärkeisiin tahoihin, joustava ja nopea päätöksenteko sekä hyvä paikallistuntemus. 

Heikkoudet ovat puolestaan osa-alueita, joissa yritys tarvitsee parannusta ja jotka voivat vaikuttaa sen menestymiseen. Esimerkiksi yrittäjä saattaa havaita puutteita jossain tarvittavassa osaamisessa, yrityksen sijainnin olevan epäedullinen tai taloudellisten voimavarojen olevan riittämättömät tehokkaan markkinoinnin toteuttamiseen ja asiakkaiden hankkimiseen. 

Yrityksen ulkoiset tekijät

Ulkoiset tekijät ovat yrityksestä ja yrittäjästä riippumattomia asioita, jotka vaikut-tavat yritykseen ulkopuolelta ja joihin yritys ei voi itse vaikuttaa. Ne voivat luoda yritykselle joko positiivisia mahdollisuuksia tai aiheuttaa negatiivisia uhkia.

Mahdollisuudet ovat tilanteita tai muutoksia, jotka tarjoavat yritykselle uusia tapoja lisätä myyntiä ja parantaa kannattavuuttaan. 

Esimerkiksi yritys voi tehostaa toimintaansa ja vähentää kustannuksia ottamalla käyttöön uutta tekniikkaa. Yhteistyö muiden yritysten, kuten hankinta-, markki-nointi- tai alihankintakumppaneiden kanssa, voi tuoda kustannussäästöjä. Uudet digitaaliset työkalut ja sosiaalisen median palvelut voivat tarjota kustannuste-hokkaita tapoja asiakkaiden tavoittamiseen. Kevytyrittäjyys voi tarjota joustavan ja hallinnollisesti kevyen tavan hankkia lisätyövoimaa vähäisellä riskillä. Verkko-kauppa puolestaan voi mahdollistaa myynnin laajentamisen ja uusien asiakkaiden tavoittamisen. Lisäksi alueelle kohdistuva muuttoliike tai uusien liikenne-väylien rakentaminen voivat houkutella lisää asiakkaita.

Uhat ovat yrityksen ulkopuolisia tekijöitä, jotka voivat haitata liiketoimintaa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kilpailun lisääntyminen, lainsäädännön muutosten tuomat lisääntyvät velvoitteet ja niistä aiheutuvat kustannukset, uusi tekniikka, joka muuttaa kysyntää tai kilpailutilannetta niin, että yrityksen nykyinen liiketoimintamalli ei ole enää kilpailukykyinen, asiakasmäärän väheneminen yrityksen markkina-alueella jne.

Yritys- ja ympäristöanalyysi (SWOT)

Yritys ja ympäristöanalyysi (SWOT) on työkalu, jolla pyritään tunnistamaan yrityksen omat vahvuudet ja heikkoudet sekä yritykseen sen ulkopuolelta vaikuttavat mahdollisuudet ja uhat. 

Analyysi tehdään nelikentän muotoon, jonka yläpuolisissa ruuduissa eritellään yrityksen sisäiset vahvuudet ja heikkoudet sekä alapuolisissa ruuduissa puolestaan yrityksen ulkopuoliset mahdollisuudet ja uhat. Vasemmalla on positiiviset ja oikealla negatiiviset tekijät.

Analyysin perusteella voidaan kohdistaa huomio tärkeimpiin yrityksen menestykseen vaikuttaviin tekijöihin ja suunnitella toimenpiteet vahvuuksien edelleen vahvistamiseksi, heikkouksien poistamiseksi tai kiertämiseksi sekä mahdollisuuksien hyödyntämiseksi ja uhkiin varautumiseksi.

Esimerkki pienen kahvilan yritys- ja ympäristöanalyysistä SWOT

Analyysin perusteella suoritettavat toimenpiteet

Vahvuuksien hyödyntäminen:

Markkinoinnissa voidaan korostaa laadukkaita raaka-aineita ja erinomaista asia-kaspalvelua. Lisäksi hyvää sijaintia voidaan hyödyntää houkuttelemalla ohikulkijoita esimerkiksi mainoskyltillä tai ikkunoiden somistuksella.

Heikkouksien vähentäminen:

Hyödynnetään edullisempia markkinointikanavia, kuten sosiaalista mediaa tehokkaammin. Harkitaan tilankäytön tehostamista asiakaspaikkojen lisäämiseksi ja viihtyvyyden parantamiseksi.

Mahdollisuuksien hyödyntäminen:

Laajennetaan tuotevalikoimaa erikoiskahveihin ja selvitetään ulkoterassin toteuttamisen mahdollisuutta. Harkitaan tapahtumien ja teemaviikkojen järjestämistä uusien asiakkaiden houkuttelemiseksi.

Uhkiin varautuminen:

Seurataan jatkuvasti kilpailutilannetta ja pyritään erottumaan kilpailijoista paremmalla laadulla ja palvelulla.  Kerrotaan asiakkaille sosiaalisen median ja verkkosivujen kautta muuttuneista liikenne- ja pysäköintijärjestelyistä.  Seurataan tarkasti kuluttajatrendien muutoksia ja kerätään asiakaspalautetta, jotta voidaan paremmin ymmärtää asiakkaiden muuttuvia tarpeita. Seurataan aktiivisesti lainsäädännön ja määräysten muutoksia ja pyritään vaikuttamaan niiden valmisteluun esimerkiksi yrittäjäjärjestön kautta.