Yrittäjän sairaus ja tapaturma

YRITTÄJÄN SAIRAUSAJAN TURVA

Yrittäjän sairastumiseen liittyviä etuuksia säätelee sairausvakuutuslaki, jonka perusteella Kansaneläkelaitos KELA, maksaa yrittäjälle sairauspäivärahaa ja korvaa yksityisiä hoitokuluja. Yrittäjän yrittäjäeläkevakuutuksen työtulo määrää sairauspäivärahan suuruuden.

Sairastumistilanteessa yrittäjän olisi aina syytä ensin hakeutua lääkärin hoitoon. Jos lääkäri toteaa yrittäjän olevan sairauden vuoksi työkyvytön, antaa hän asiasta lääkärintodistuksen sairauspäivärahan hakemista varten. Sairauspäiväraha korvaa ansiomenetystä alle vuoden kestävästä sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden ajalta. 

Sairauspäivärahaa maksetaan vasta omavastuuajan jälkeen. Omavastuuaika on työsuhteisilla työntekijöillä sairastumispäivä ja seuraavat 9 arkipäivää. YEL vakuutetuilla yrittäjillä omavastuuaika on kuitenkin ainoastaan sairastumispäivä. Jos yrittäjä palaa työhön osa-aikaisesti kuukausia kestäneen sairausloman jälkeen, voi hän saada osasairauspäivärahaa.

Päivärahaa maksetaan enintään 300 arkipäivää eli noin vuoden ajalta. Jos yrittäjä ei pysty sairauspäivärahan enimmäisajan jälkeen palaamaan töihin, hän voi hakea työkyvyttömyyseläkettä.

Yrittäjien kohdalla sairauspäivärahan suuruus lasketaan vahvistetun yrittäjäeläkkeen vuosityötulon perusteella.

Sairauspäivärahan laskentakaava on 0,7 x vuosityötulo: 300

Sairauspäivärahaa voi hakea KELAN verkkopalvelussa. Palveluun tunnistaudutaan verkkopankkitunnuksilla. Vaihtoehtoisesti voi myös täyttää ja tulostaa sairauspäivärahahakemuksen SV 8. Mukaan liitetään alkuperäinen lääkärinlausunto työkyvyttömyydestä. Päivärahaa voi saada suppean eli lääkärintodistus A:n perusteella yleensä enintään 60 päiväksi.

Lakisääteistä sairausajan turvaa voi parantaa vapaaehtoisilla vakuutusyhtiöiden tarjoamilla hoitokulu ja päivärahavakuutuksilla. Nämä korvaavat yksityisen hoidon kuluja Kelan sairauskulukorvausta laajemmin. Samoin vakuutuksista voidaan maksaa päivärahaa Kelan maksaman päivärahan lisäksi. Vakuutusten ehdot ja hinnat vaihtelevat vakuutusyhtiöittäin. 

TAPATURMA

Tapaturma voidaan määritellä odottamattomaksi, ulkoisten tekijöiden aiheuttamaksi tapahtumaksi, joka aiheuttaa fyysistä vahinkoa henkilön terveydelle. 

Yrittäjillä ei palkansaajista poiketen ole pakollista tapaturmavakuutusta. Yrittäjä voi kuitenkin ottaa vakuutusyhtiöltä vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen, joka on yleensä voimassa myös vapaa-ajalla. 

Tapaturmavakuutukseen yrittäjä määrittelee vuosityötulon, joka esimerkiksi voidaan asettaa vahvistetun YEL-työtulon suuruiseksi, kuitenkin vähintään tapaturmavakuutuslain minimivuosityöansion suuruiseksi.  Tämän vuosiansion mukaan määräytyy vakuutusmaksu ja vakuutuksesta tapaturma-ajalta maksettava päiväraha- ja eläkekorvaus. Lisäksi vakuutusmaksun suuruuteen vaikuttaa yrityksen toimialasta ja yrittäjän työstä johtuva työhön liittyvä tapaturmariski.

Silloin kun yrittäjällä ei ole vapaaehtoista tapaturmavakuutusta saa hän tapaturmakorvausta Kelalta sairauspäivärahan suuruisena. 

Tapaturman sattuessa yrittäjän tulee aina ensin hakeutua hoitoon ja hakea tämän jälkeen korvausta vakuutusyhtiöstä tai Kelasta.