Hinnoitteluun vaikuttavat tekijät

Yrityksen on otettava tuotteidensa hinnoittelussa huomioon useita eri tekijöitä.

Kustannukset

Hinnoittelun lähtökohtana on asettaa tuotteelle sellainen hinta, joka kattaa sen valmistuksesta tai hankinnasta aiheutuvat kustannukset ja tuottaa samalla voittoa. Tällaisen hinnan määrittäminen ei kuitenkaan aina ole yksinkertaista. 

Muuttuvien kustannusten, kuten esimerkiksi aine- ja tavarahankintojen, laskeminen tuotekohtaisesti onnistuu vielä suhteellisen helposti jakamalla kyseisen tuotteen valmistuksesta tai hankinnasta aiheutuneet kustannukset tuotteiden määrällä. Sen sijaan kiinteiden kustannusten ja voittotavoitteen kohdistaminen yksittäiselle tuotteelle voi olla haastavampaa ja riippuu siitä, kuinka paljon tuotetta oletetaan myytävän.

Kustannuksiin ja voittotavoitteeseen perustuva hinta on yleensä hintatason alaraja, mutta lopullista hintaa ei useinkaan kannata suoraan määrittää sen perusteella, jos asiakas on valmis maksamaan enemmän.

Hinnoittelussa on huomioitava myös arvonlisävero (ALV) joka on sisällytettävä lopulliseen hintaan.

Kilpailu

Kilpailu on merkittävä tekijä, joka vaikuttaa yrityksen hinnoitteluun. Jos kilpailijoita on paljon, yrityksen on yleensä asetettava hintansa kilpailukykyiseksi, jotta se ei menetä asiakkaitaan. Sen sijaan, jos kilpailua on vähän tai yrityksen tuote erottuu edukseen kilpailijoiden vastaavista, yritys voi asettaa korkeamman hinnan, koska asiakkaille ei ole tarjolla vastaavaa vaihtoehtoa.

Yritysten on tärkeää seurata kilpailijoiden hinnoittelua ja vertailla omia tuotteitaan kilpailijoiden tarjontaan. Yrityksen tulee pohtia, pystyykö se kilpailemaan hinnalla eli tarjoamaan tuotteen edullisemmin kuin kilpailijat vai perustuuko kor-keampi hinta esimerkiksi laatuun, brändiin tai lisäarvoon. Yrityksen on myös jatkuvasti huolehdittava tuotteidensa kilpailukyvystä sekä hinnan että laadun osalta, ja oltava valmis tekemään tarvittavia muutoksia.

Tuotteen arvo asiakkaalle

Hinnoittelua voi tarkastella myös siitä näkökulmasta, mikä arvo tuotteella on asiakkaalle ja paljonko hän on valmis siitä maksamaan. Asiakasta ei yleensä kiinnosta, mitä tuote on yritykselle maksanut, vaan ennemminkin se, mitä hyötyä hän siitä saa. 

Laadukas tuote ja arvostettu brändi voivat nostaa tuotteen arvoa asiakkaan silmissä ja mahdollistaa korkeamman hinnan. Hinta voi myös itsessään vaikuttaa asiakkaan kokemaan arvoon, sillä korkeampi hinta saattaa luoda mielikuvan paremmasta laadusta.

Yrityksen tavoittelema asiakaskohderyhmä

Yrityksen kohdeasiakasryhmä sekä sen taloudellinen tilanne, ostokäyttäytyminen ja hintaherkkyys vaikuttavat myös yrityksen hinnoitteluun. Maksukykyiset ja laatutietoiset asiakkaat voivat olla valmiita maksamaan tuotteesta enemmän kuin ne asiakkaat, joille edullinen hinta on tärkeä ostoperuste.

Yrityksen tavoittelema yritysmielikuva

Hinnoitteluun vaikuttaa myös se, millaista yritysmielikuvaa eli imagoa yritykselle halutaan luoda. Jos esimerkiksi yritykselle tavoitellaan arvostettua laatumieliku-vaa, tulee myös hinnoittelun tukea tämän halutun yritysmielikuvan muodostu-mista. Jos puolestaan halutaan luoda edullista hintamielikuvaa, vaikuttaa se myös hinnoitteluun

Kysyntä ja tarjonta

Kysyntä tarkoittaa sitä kokonaismäärää, jonka verran markkinoilla olevat ostajat ovat valmiita ostamaan tiettyä tuotetta. Tarjonta puolestaan tarkoittaa sitä määrää, jonka yritykset ovat valmiita myymään kyseistä tuotetta.

Jos kysyntää on paljon ja kaikki myynnissä olevat tuotteet myydään loppuun, eikä niitä riitä kaikille halukkaille, myyjät voivat nostaa hintoja. Tällöin osa ostajista saattaa jättää tuotteen ostamatta, jolloin kysyntä ja tarjonta tasapainottuvat.

Jos puolestaan kysyntää on vähemmän kuin yrityksillä on tuotetta myynnissä, yritykset joutuvat laskemaan hintaa. Tämä voi lisätä kysyntää tai vähentää joidenkin yritysten halukkuutta myydä tuotetta halvemmalla, jolloin kysyntä ja tarjonta jälleen tasapainottuvat.

Yritysten on tärkeää seurata kysynnässä ja tarjonnassa tapahtuvia muutoksia ja reagoida niihin säätelemällä hintoja ja tuotantoa kulloisenkin tilanteen mukaan.

Kysyntä ja tarjonta voivat vaihdella ajankohdan mukaan. Esimerkiksi rakennus-materiaalien ja rakentamispalveluiden kysyntä on yleensä kesällä vilkasta ja talvella hiljaista. Majoitustilojen kysyntään tulee piikki paikkakunnalla järjestettävän tapahtuman ajaksi jne. Uusien perunoiden tarjonta on alkukesästä vähäisempää ja kasvaa kesän loppua kohden.